Jari Martikainen

Luonnostelen tässä kirjoituksessa näkökulmia tutkimuksen taidelähtöiseen julkaisemiseen. Pohdin kirjoituksessani, mitä taidelähtöinen julkaiseminen voisi olla ja miten se linkittyy perinteiseen tieteelliseen julkaisemiseen. Kartoitan taideperustaisen tutkimuksen ja taidelähtöisen julkaisemisen lähtökohtia, tavoitteita, mahdollisuuksia ja haasteita. Keskityn osallistuvaan taideperustaiseen tutkimukseen ja sen piirissä tapahtuvaan julkaisemiseen. Lähestyn taideperustaista tutkimusta ja taidelähtöistä julkaisemista sellaisten tutkimusalojen – esimerkiksi kulttuurintutkimuksen tai yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen – näkökulmasta, joissa julkaisutoiminta on perustunut pääasiassa tieteellisiä konventioita noudattaviin kirjallisiin tutkimusartikkeleihin. Näiden tieteenalojen näkökulmasta taidelähtöinen julkaiseminen edustaa toisinjulkaisemista tai julkaisemista toisin. Pohdin taidelähtöisen julkaisemisen mahdollisuuksia rikastuttaa ja haastaa käsitystä tieteellisestä julkaisemisesta ja tiedosta sekä monipuolistaa tieteen tekijöiden ja yleisöjen kirjoa. Kirjoitukseen punoutuu kysymys, voiko taidelähtöinen julkaiseminen edistää tieteen avoimuutta, demokraattisuutta ja moniarvoisuutta.

Avainsanat: taidelähtöinen julkaiseminen, taidelähtöiset tutkimusmenetelmät, taideperustainen tutkimus, toisinjulkaiseminen

Taideperustaisen tutkimuksen lähtökohtia

Taideperustaista tutkimusta voidaan tehdä lukuisista eri näkökulmista. Se voi keskittyä esimerkiksi yksilön kokemusten ja tuntemusten (itse)reflektioon (Samaras 2010; McKay & Sappa 2020), yhteiskunnallisten ilmiöiden tarkasteluun yksilöllisten ja yhteisössä jaettujen kokemusten kautta (Hakoköngäs & Martikainen 2021; Martikainen & Hakoköngäs 2023), erilaisten toimintakulttuurien ja toimintatapojen kriittiseen tarkasteluun (Jokela & Huhmarniemi 2019) tai yhteiskunnallisten ongelmien ja valtasuhteiden näkyväksi tekemiseen (Keifer-Boyd 2011; Känkänen 2013; van Wolvelaer ym. 2022; ks. myös Artsequal-hanke). Taideperustainen tutkimus voi tavoitella myös laajempaa planetaarista näkökulmaa (Huhmarniemi & Salonen 2020), jolloin se voi ammentaa esimerkiksi uusmateriaalisuuden ja posthumanismin lähestymistavoista (esim. Bayley 2018; Cutter-Mackenzie-Knowles 2022; Jusslin & Østern 2022). Tämän artikkelin näkökulmana on ensisijaisesti osallistuva taideperustainen tutkimus, jonka kohteena on ihmisten tunteiden ja kokemusten ymmärtäminen ja rakentuminen suhteessa erilaisiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin visuaalisten taidelähtöisten menetelmien kautta. Kokemuksia ymmärtävä näkökulma ammentaa fenomenologis-hermeneuttisesta tutkimusperinteestä (Heidegger 1962) ja kokemusten rakentumisen näkökulma ammentaa sosiaalisen konstruktionismin tutkimusperinteestä (Berger & Luckmann 1966; Burr 2015). Sovellan itse osallistuvia taidelähtöisiä menetelmiä yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen kentällä^[1], ja tarkastelun kohteena ovat eri ikäisten ihmisten kokemukset, mielikuvat ja käsitykset erilaisista yhteiskunnallisista ilmiöistä. Näistä ensisijaisista lähestymistavoistani huolimatta artikkelin sisältö on monilta osin relevanttia taidelähtöiseen tieteelliseen julkaisemiseen laajemminkin.

Taidelähtöiset tutkimusmenetelmät alkoivat yleistyä tieteellisessä tutkimuksessa 1900-luvun loppupuolella ja 2000-luvulla kiinnostus niitä kohtaan on lisääntynyt entisestään (Leavy 2018a; McNiff 2018). Kasvavasta kiinnostuksesta kertovat lukuisat taideperustaisen tutkimuksen käsikirjat ja metodioppaat – kuten Ardra L. Colen ja Gary L. Knowlesin (2008) toimittama Handbook of Arts in Qualitative Research ja Patricia Leavyn (2018) toimittama Handbook of Arts-Based Research. Mielenkiinto taidelähtöisiin tutkimusmenetelmiin ei syntynyt tyhjästä, vaan se on osa tieteellisen paradigman muutosta, jota on kuvattu esimerkiksi kuvallisen käänteen (Mitchell 1994), materiaalisen käänteen (Joyce & Bennett 2010), affektiivisen käänteen (Clough 2007), emotionaalisen käänteen (Lemmings & Brooks 2014), kehollisen käänteen (Sheets-Johnstone 2001; Neville 2015) ja sensorisen käänteen (Jay 2011) käsitteillä. Nämä käänteet voidaan nähdä reaktiona 1960/70-luvun kielelliseen käänteeseen (Rorty 1967), joka piti kieltä todellisuuden keskeisenä rakentajana (Berger & Luckmann 1966) ja äärimmilleen vietynä myös todellisuuden ja inhimillisen tiedon rajana (Derrida 1978). Kielellisen käänteen keskeinen ajatus oli se, että kieli rakentaa ja ylläpitää todellisuutta (Kuortti, Mäntynen & Pietikäinen 2008). Muun muassa fenomenologisesta tieteenfilosofiasta ammentavat materiaalinen, kuvallinen, affektiivinen, emotionaalinen, kehollinen ja sensorisen käänne pyrkivät kukin omine painotuksineen haastamaan kielen, logiikan ja rationaalisen ajattelun valta-asemaa tieteessä muistuttamalla kokemusten, tunteiden ja erilaisten aistimusten olevan keskeinen osa inhimillistä tietoa ja todellisuutta. (Cole & Knowles 2008.)

Edellä mainittujen paradigmaattisten käänteiden kannattajat halusivat monipuolistaa käsitystä tiedosta ja tieteellisestä tutkimuksesta. Tiedon ajateltiin olevan muutakin kuin rationaalista ja kielellisesti ilmaistavaa. Tästä syntyi tarve ja motivaatio kehittää myös taidelähtöisiä tutkimusmenetelmiä, jotka pyrkivät tavoittamaan inhimillisen kokemuksen ja tietämisen eri ulottuvuudet kielivetoisia menetelmiä monipuolisemmin (Cole & Knowles 2008; Barone & Eisner 2012; Rose 2016). Leavyn (2018a, 15) mukaan taideperustaisen tutkimuksen keskiössä on aisteja, tunnetta ja älyä yhdistävä esteettinen tietäminen, jolle on tunnusomaista refleksiivisyys, empatia, myötätunto sekä erilaisten kokemusten läsnäolo. Gerber ja Myers-Coffman (2018) puolestaan puhuvat esteettisestä epistemologiasta, jota luonnehtii aistiperäinen, kehollinen ja kokemuksellinen tietäminen. Taidelähtöiset tutkimusmenetelmät pyrkivät tuomaan tämänkaltaisen esteettisen tietämisen osaksi tieteellistä tutkimusta (Leavy 2018a).

Taidelähtöisten menetelmien tavoittelema esteettinen tietäminen rakentaa siltaa järjen ja tunteen sekä mielen ja kehon välille (Barone & Eisner 2012; Leavy 2018a; van der Vaart, van Hoven & Huigen 2018). Edellä mainittuja dikotomioita purkava käsitys tiedosta linkittyy holistiseen ihmiskäsitykseen, jolle myös taideperustaisen tutkimuksen katsotaan pohjautuvan (Kallio 2008). Edmund Husserlin ja Martin Heideggerin ajattelusta ammentavassa holistisessa ihmiskäsityksessään Lauri Rauhala (2005) ymmärtää ihmisen kolmen ontologisen olemismuodon – tajunnallisuuden, kehollisuuden ja situationaalisuuden – muodostamana kokonaisuutena. Tajunta, keho ja situaatio ovat sidoksissa toisiinsa ja ne ilmentävät olemassaoloa psyykkisenä kokemuksellisuutena (tajunnallisuus), orgaanisena tapahtumisena (kehollisuus) sekä maailman ja yksilön elämäntilanteen välisenä suhteena (situationaalisuus). Kun tajunnallisuudessa on kyse pääosin tietoisista valinnoista, kehollisuus ilmenee tiedostamattomina ihmisen biologisiin ja fyysisiin ominaisuuksiin kytkeytyvinä aistimuksina, kokemuksina ja toimintatapoina. Situaatio puolestaan käsitteellistää ihmisen kehollista ja tajunnallista olemassaoloa suhteessa toisiin ihmisiin ja maailmaan tietyssä fyysisessä ja kulttuurisessa ympäristössä, johon sisältyy myös arvojen ja normien kaltaisia kulttuurisia rakenteita. Kolme olemuspuolta ovat dynaamisessa vuorovaikutussuhteessa keskenään – ja näin ollen myös ihminen ja inhimillinen tieto ovat alati muotoutuvia. (Rauhala 2005; ks. myös Martikainen 2011; Backman 2016.) Taideperustainen tutkimus on kiinnostunut ihmisestä kokonaisvaltaisesti ja pyrkii kehittämään tutkimusmenetelmällisiä ratkaisuja, jotka huomioivat ihmisen olemisen ja tietämisen eri ulottuvuudet (Leavy 2018a).

Taideperustaisen tutkimuksen ala ja tavoitteet

Taideperustaisella tutkimuksella tarkoitetaan kvalitatiivista tutkimusta, joka hyödyntää taidetta tutkimusprosessin jossakin vaiheessa: aineiston tuottamisen lähtökohtana, tutkimusaineistona tai/ja tutkimustulosten esittämisen ja jakamisen keinona (Weber, 2008; Barone & Eisner 2012; Leavy 2018a). Taideperustaisessa tutkimuksessa käytettyjen taidemuotojen kirjo on laaja kuvataiteesta kirjallisuuteen ja teatterista tanssiin (Leavy 2018a). Tutkimus saa omat erityispiirteensä sen mukaan, mitä taidemuotoa tutkimuksessa hyödynnetään. Esimerkiksi performanssi- ja teatteritaiteesta ammentavien esitysten hetkellisyys ja kehollisuus (Parker-Starbuck & Mock 2011; Jansson 2015; van der Vaart ym. 2018) eroavat niistä kuvataiteesta ammentavista lähestymistavoista, joissa tarkastelun kohteena on staattinen visuaalinen tuotos, kuten maalaus (van der Vaart ym. 2018; Martikainen & Hakoköngäs 2023). Tosin esimerkiksi luovaa liikettä hyödyntävistä tuotoksista tehdyt tallenteet hämärtävät edellisen kaltaista erontekoa. Taideperustaisen tutkimuksen kohteena voikin olla sekä prosessi että prosessin lopputulos, usein näiden erottaminen toisistaan on mahdotonta (Greenwood 2012; Leavy 2018a; Martikainen & Hakoköngäs 2023). Lisäksi esimerkiksi visuaalisia taidelähtöisiä menetelmiä hyödyntävässä tutkimuksessa on tavallista ja suositeltavaa, että tutkimukseen osallistujat kertovat tuotoksistaan tai niiden tekemisen prosesseista myös kielellisesti. Tällöin voidaan varmistaa se, että tutkija ottaa tulkinnassaan huomion osallistujan ilmaisullisen tavoitteen (Mannay 2016; Martikainen 2019a; 2019b).

Englanninkielisessä kirjallisuudessa taidetta tieteelliseen tutkimukseen nivovista lähestymistavoista käytetään lukuisia eri nimityksiä, esimerkiksi ”art as inquiry”, ”arts-informed research”, ”arts-based research” ja ”practice-based research” (Leavy, 2018a). Vaikka eri lähestymistavoilla ja niitä kuvaavilla käsitteillä on toisistaan poikkeavia painotuksia, Leavyn (2018a) mukaan käsitettä ”arts-based research” voidaan käyttää eri lähestymistapojen kattokäsitteenä. Suomenkielisessä kirjallisuudessa taidetta tieteelliseen tutkimukseen yhdistävistä lähestymistavoista käytetään käsitteitä taideperustainen tutkimus ja taidelähtöinen tutkimus (esim. Kallio 2008; Känkänen 2013; Sivenius & Friman 2017; Pöyhönen & Paulasto 2020). Käytän tässä kirjoituksessa käsitteitä taideperustainen tutkimus ja taidelähtöinen tutkimusmenetelmä. Mielestäni käsite taidelähtöinen tutkimusmenetelmä ilmentää luontevasti menetelmää ja prosessia, joka käyttää taidetta lähtökohtanaan, mutta ei kiinnity minkään taiteenlajin perustana oleviin konventioihin tiukasti, vaan soveltaa niitä osallistujien ja tutkimuksen päämäärien kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla. (Ks. myös Pöyhönen & Paulasto 2020.)

Keskityn tässä kirjoituksessa osallistuvaan taideperustaiseen tutkimukseen, jossa osallistujat reflektoivat tutkimusteemaa taideilmaisullisen keinon avulla yhdessä toistensa ja tutkijan kanssa (Nunn 2020). Osallistuvan taideperustaisen tutkimuksen tavallisin muoto on se, että osallistujat tuottavat tutkimusaineistoa jotakin taideilmaisullista keinoa hyödyntäen. Kuitenkin osallistujien rooli voi olla myös monipuolisempi ja kokonaisvaltaisempi, jolloin he ovat mukana tutkimuksen eri vaiheissa suunnittelusta toteutukseen ja tutkimusaineiston tuottamisesta aineiston analysoimiseen ja tutkimustulosten julkaisemiseen. (Rose 2016; Leavy 2018a.) Osallistuvassa taideperustaisessa tutkimuksessa taidetta ei ymmärretä vain ammattitaiteilijoiden tuotoksina, vaan kenen tahansa luovana toimintana ja sen tuloksena syntyvinä tuotoksina. Tutkimukseen osallistujalta ei edellytetä taiteellista lahjakkuutta tai harjaantuneisuutta. (McNiff 2008; van der Vaart ym. 2018.) Osallistuvassa taideperustaisessa tutkimuksessa taiteesta ammentavalle prosessille – osallistujan mahdollisuudelle kartoittaa, ilmaista ja reflektoida ajatuksiaan ja kokemuksiaan taideilmaisullisin keinoin – voidaan antaa enemmän painoarvoa kuin tuotoksen taiteelliselle tasolle (Weber 2008; McNiff 2018; van der Vaart ym. 2018).

Osallistuvassa taideperustaisessa tutkimuksessa osallistujia ei ajatella vain tutkimuskohteina, vaan aktiivisina toimijoina ja oman elämänsä asiantuntijoina, joita kannustetaan paitsi ilmaisemaan omia mielipiteitään ja kokemuksiaan myös reflektoimaan niitä suhteessa ympäröivään todellisuuteen. Osallistujien kokemusten hahmottamisessa ja reflektiossa tutkija on kuulija, kokija ja ihmettelijä, joka rakentaa ymmärrystä yhdessä osallistujien kanssa. Näin osallistujalähtöinen tutkimusote rakentaa tutkimukseen osallistujien ja tutkijoiden välistä suhdetta tutkimuskumppanuutena, joka pyrkii purkamaan perinteistä hierarkkista asetelmaa tutkijoiden ja osallistujien välillä. (Coemans & Hannes 2017; Leavy 2018a; Nunn 2020.) Lisäksi taidelähtöiset menetelmät voivat lisätä tutkimukseen osallistujien itsemääräämisoikeutta, sillä kuvien tuottamiseen ohjaavissa tehtävissä osallistujilla on esimerkiksi haastattelukysymyksiin vastaamista enemmän määräysvaltaa sen suhteen, mitä he haluavat kertoa tutkijoille (Leavy 2018a; Goopy & Kassan 2019).

Osallisuuden ja tutkimuskumppanuuden ajatellaan paitsi mahdollistavan osallistujien äänen autenttisemman esille tulon myös vahvistavan osallistujien aktiivista toimijuutta ja oman maailmasuhteen kriittistä reflektiota. Osallistuvaan taideperustaiseen tutkimukseen nivoutuukin vahva yhteistoiminnallinen juonne, joka voi vahvistaa tutkimukseen osallistujien yhteisöllisen kuulumisen tunnetta (Nunn 2020). Tästä syystä taideperustaista tutkimusta on tehty paljon yhteisötutkimuksen kentällä, jossa tavoitteena on yhteisöllisen kuulumisen lisäksi osallistujien aktiivisen kansalaisuuden vahvistaminen (Leavy 2017; Lee ym. 2020).

Taideperustaisen tutkimuksen yksi perusajatus on se, että kaikkea tietoa ja kokemusta ei voi ilmaista kielellisesti ja että kielellinen ilmaisu ei ole kaikille ihmisille ominaisin ilmaisumuoto. Lisäksi kielellinen ilmaisu voi olla haasteellista esimerkiksi vamman tai puutteellisen kielitaidon vuoksi. Laajentamalla reflektiossa käytettyjen ilmaisumuotojen kirjoa taideperustainen tutkimus pyrkii helpottamaan kielellisen ilmaisemisen haasteita ja huomiomaan osallistujien moninaisuuden (Barone & Eisner 2012; Goopy & Kassan 2019). Tästä huolimatta taideperustainen tutkimus luopuu vain harvoin kokemusten kielellisestä reflektiosta kokonaan. Ajatellaan, että monitulkintaiset taideilmaisulliset tuotokset tarvitsevat myös kielellisiä tulkinnan avaimia. Niiden avulla varmistetaan se, että aineiston tulkinta on yhteensopiva osallistujien intentioimien merkitysten kanssa. (Rose, 2016.) Kokemus ja sitä ilmentävät visuaaliset tuotokset eivät kuitenkaan ole kieleen nähden alisteisessa asemassa: pikemminkin multimodaalisuus toimii keinona tavoittaa kokemuksen monimuotoisuutta ja moniulotteisuutta. Kun kielen määräävä asema osallistujien kanssa tehtävässä tutkimuksessa vähenee, myös tieteellisten käsitteiden ja teorioiden ohjaavuus pienenee. Tämä voi lisätä osallistujien kokemusta tasavertaisuudesta tutkijan kanssa. (Cole & Knowles 2008; Coemans & Hannes 2017; Goopy & Kassan 2019.) Taideperustaiseen tutkimukseen sisältyy ajatus siitä, että taideilmaisullinen tuotos ei ole tyhjentävästi sanallistettavissa: osa jää aina kielellisesti ilmaistavien merkitysten ulkopuolelle ja todentuu erilaisina aistimuksina, kehollisina kokemuksina ja hiljaisena tietona (Muhr 2020).

Kokemuksen ja kokemustiedon arvostamisen on todettu motivoivan taideperustaiseen tutkimukseen osallistujia ja madaltavan erilaisten marginaaliryhmien – esimerkiksi maahanmuuttajien – osallistumista tieteelliseen tutkimukseen (Bal & Gilligan 2010; Thieme 2012; Goopy & Kassan 2019). Lisäksi taidelähtöisten tutkimusmenetelmien on huomattu motivoivan esimerkiksi lapsia ja nuoria (Kullman 2015; Pyyry 2015). Osallistuvan taideperustaisen tutkimuksen tavoitteena onkin sellaisten tutkimuskäytäntöjen luominen, joissa erilaisista taustoista tulevat ihmiset voivat osallistua tutkimukseen ja kokevat osallistumisen mielekkääksi (Leavy 2018a).

Visuaalisista taidelähtöisistä menetelmistä – ja erityisesti piirtämisestä – kirjoittaessaan, Dawn Mannay (2010; 2016) toteaa, että kuvan tekeminen voi tuoda arkipäiväisten asioiden tarkasteluun tavanomaisesta poikkeavan näkökulman (ks. myös Martikainen & Hakoköngäs 2023). Uusi näkökulma voi lisätä kriittistä reflektiota ja auttaa huomaamaan automatisoituneita ajattelu- ja toimintatapoja (Mannay 2016). Samalla tavalla myös muut taidelähtöiset ilmaisutavat voivat tuoda arjen ja oman kokemusmaailman tarkasteluun tavanomaisesta poikkeavan näkökulman, joka aktivoi reflektiota. Taideperustaisen tutkimuksen yksi tavoite onkin, että osallistuja kokee tutkimukseen osallistumisen merkityksellisenä itselleen ja omalle elämälleen esimerkiksi siten, että hän kykenee ilmaisemaan, tunnistamaan ja ymmärtämään omia kokemuksiaan (van der Vaart ym. 2018).

Osallistuva taideperustainen tutkimus hyödyntää erilaisia taidelähtöisiä menetelmiä – esimerkiksi piirtämistä, maalaamista, valokuvausta, performanssia – aineiston tuottamisessa. Pyrkimyksenä on tarjota mahdollisuus kokemuksen ja tunteen esiin tulemiselle ja ilmaisemiselle. Suuri osa taideperustaisesta tutkimuksesta kuitenkin julkaistaan perinteisen tutkimusartikkelin muodossa, johon liitetään esimerkkejä taidelähtöisesti tuotetusta aineistosta. Taideperustaisen tutkimuksen piirissä on kuitenkin alettu pohtia kriittisesti, pystyykö perinteinen kirjoitettu tutkimusartikkeli ilmentämään taidelähtöisessä tutkimusprosessissa heränneiden kokemusten ja tulkintojen moniulotteisuutta vai tarvitaanko tutkimusjulkaisuja, joissa myös tutkimuksen tuloksia esitetään taidelähtöisin menetelmin (Leavy 2018a). Nimitän taidetta hyödyntäviä julkaisumuotoja tässä kirjoituksessa taidelähtöiseksi toisinjulkaisemiseksi, sillä tarkastelen tieteellistä julkaisemista yhteiskuntatieteiden kentällä, jossa taidelähtöiset julkaisemisen muodot eivät ole julkaisemisen valtavirtaa. Yleisesti suomalaisen tutkimusjulkaisun kentällä on kuitenkin jo olemassa taidelähtöisen julkaisemisen foorumeja, kuten esimerkiksi Ruukku (http://ruukku-journal.fi).

Tieteellisen julkaisemisen konventiot

Toisinjulkaiseminen-sanan etuliite ”toisin” viittaa siihen, että toisinjulkaiseminen tai julkaiseminen toisin kumpuaa julkaisemisen muodosta, joka on vakiintunut standardi. Vaikka tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole luoda vastakkainasettelua perinteisen tieteellisen julkaisemisen ja taidelähtöisen (toisin)julkaisemisen välille, on paikallaan kartoittaa joitakin perinteiseen tieteelliseen julkaisuun ja julkaisemiseen liittyviä näkökulmia, joista kiinnostus ja tarve valtavirrasta poikkeaviin julkaisemisen tapoihin kumpuaa. Tämä kirjoitus ei myöskään halua rakentaa tieteen ja taiteen tai tieteilijän ja taiteilijan vastakkainasettelua, sillä monet tieteen tekijät soveltavat tutkimuksessaan taiteen menetelmiä ja monet taiteilijat tekevät taidetta tutkimuksellisista lähtökohdista (Varto 2017; Blain & Minors 2020). Taideperustainen tutkimus tarjoaa yhden keinon vähentää tieteen ja taiteen välistä erontekoa ja luo kehyksen tieteestä ammentavalle taiteelle ja taiteesta ammentavalle tieteelle (Weber 2008; McNiff 2018). Nostan seuraavaksi esiin muutamia huomioita perinteisestä tutkimusjulkaisusta käyttäen esimerkkinä tieteellisissä aikakauslehdissä julkaistuja tutkimusartikkeleita.

Tieteellisen tutkimuksen tulosten pääasiallinen esittämistapa on kirjoitettu tutkimusjulkaisu (Thieme 2012; Vannini & Abbott 2018). Tieteellisen artikkelin muoto, rakenne ja kielellisen ilmaisun tavat ovat suhteellisen vakiintuneita (Banks 2018). Empiirisen tutkimusartikkelin osat – johdanto, kirjallisuuskatsaus/teoria, menetelmä, tulokset, pohdinta – määrittävät tutkimusjulkaisun rakenteen. Rakenne puolestaan määrittää tutkimusartikkelin sisältöä. Konventionaalisella rakenteella varmistetaan se, että tutkimus pohjaa aikaisempaan tutkimukseen sitä seuraten ja/tai haastaen. Noudattamalla edellä kuvattua tutkimusartikkelin rakennetta uusi tutkimus punoutuu tieteelliseen perinteeseen niin rakenteen kuin sisällönkin puolesta. Uusi tieteellinen kontribuutio on osoitettava ankkuroitumalla perinteeseen. Julkaisun rakenteen ja sisällön määrittämisen lisäksi nämä tiedejulkaisemisen konventiot rajaavat tieteen tekijät niihin, jotka ovat perehtyneet tieteenalansa teorioihin ja menetelmiin. Siitäkin huolimatta, että useat lehdet rohkaisevat kirjoittajia tieteidenvälisyyteen ja poikkitieteellisyyteen, vaatimus tieteenalan perinteeseen kytkeytymisestä pitää yllä tieteenalakohtaista lokeroitumista.

Vaikka nykyisiin tutkimusartikkeleihin on mahdollista liittää myös esimerkiksi kuvia ja videomateriaalia, tutkimusartikkeli on pääsääntöisesti kirjoitettu (Thieme 2012; Vannini & Abbott 2018). Edellä kuvatun tutkimusartikkelin rakenteen lisäksi kukin tieteellinen aikakauslehti määrittää tutkimusartikkelin pituuden ja erilaiset muotoseikat kuten fontin ja fonttikoon. Taulukoille, kaavioille ja kuvaliitteille on myös omat muotoiluohjeensa. (Rose 2016; Denzin 2018.) Voikin ajatella, että tutkimusartikkelin rakennetta ja muotoilua koskevat standardit luovat artikkelille ulkoisen muodon – haarniskan – joka viestii yleisluontoista akateemista tieteellisyyttä, mutta ei kerro mitään yksittäisen tutkimuksen erityispiirteistä tai sisällöstä. Kun julkaisun muoto on mykkä yksittäisen tutkimuksen ominaispiirteille eikä ilmaise sen sisältöä, taideperustainenkin tutkimus on pakotettu kommunikoimaan sisältöään kielen välittämien merkitysten kautta.

Tieteellisen kirjoittamisen lainalaisuudet ja ihanteet määrittävät pitkälti sen, miten tutkija voi kirjoittaa tutkimusartikkelinsa (Banks 2018). Yksi keskeinen vaatimus on käsitteiden, teorioiden, menetelmien ja tutkimustulosten tarkka raportointi ja kuvaus. Kirjoittaja pyrkii vakuuttamaan lukijan tekemiensä valintojen ja tulkintojen oikeellisuudesta ja pätevyydestä. Osoittamalla tutkimusaihetta koskevan tutkimuskentän tuntemuksen ja perustelemalla omat valintansa suhteessa aikaisempaan tutkimukseen tutkija pyrkii rationaalisesti vakuuttamaan lukijan tekemiensä valintojen ja tulkintojen paikkansapitävyydestä. Sen sijaan, että tutkija avaisi erilaisia tulkintapotentiaaleja, hän pyrkii karsimaan vaihtoehtoisia tulkintoja vakuuttavalla tieteellisellä retoriikalla (Leavy 2018b), jossa on harvoin sijaa kokemukselle ja tunteille. Tutkijan täytyy noudattaa tieteellisen kirjoittamisen periaatteita ja tieteellisten aikakauslehtien linjauksia, sillä monet lehdet eivät kategorisesti julkaise taidelähtöisiä julkaisuja ja viime kädessä lehden toimituskunta ja vertaisarvioijat toimivat portinvartijoina, jotka tekevät päätöksen siitä, julkaistaanko tutkimusartikkeli vai ei (Denzin 2018). Nykyisessä uusliberalistisessa yliopistokulttuurissa tutkimusjulkaisujen taso ja määrä ovat keskeisiä tutkijan meritoitumisen kriteerejä. Urallaan etenemään pyrkivä tutkija voi pelätä, että hänen kokeilevampia tutkimuksiaan ei oteta vakavasti, jolloin hänellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin noudattaa vakiintuneita käytänteitä. (Banks 2018; Vannini & Abbott 2018; Leavy 2019.)

Noudattamalla perinteisen tutkimusjulkaisemisen kaavaa tutkija – usein tiedostamattaan – sitoutuu tietynlaisiin olettamuksiin tieteestä, tieteen tekijöistä ja tieteen yleisöistä. Akateemisten tieteellisten tutkimusartikkelien ensisijaisena kohderyhmänä ovat perinteisesti olleet toiset tieteen tekijät (Vannini & Abbott 2018). Tutkimusten teoreettiset ja metodologiset erityispiirteet avautuvat harvoin maallikoille niin hyvin, että he pystyisivät muodostamaan kokonaiskäsityksen tutkimuksesta ja tarkastelemaan tutkimuksen tuloksia kriittisesti. Eikä suuri osa ihmisistä kykene lukemaan julkaisemisen valtavirraksi muodostuneita englanninkielisiä tutkimusartikkeleita (Thieme 2012; Bartlett 2013). Lisäksi kirjoitetut tutkimusartikkelit rajaavat tutkimusyleisöksi lukutaitoiset, näkevät ja artikkelin kieltä ymmärtävät lukijat. Näin ollen tieteellisyyden tavoittelussaan perinteinen kirjoitettu tutkimusjulkaiseminen on eräänlainen inkluusion ja ekskluusion väline, joka rajaa ihmiset sisäryhmään (me, tieteen tekijät) ja ulkoryhmään (he, muut ihmiset). Suuri osa ihmisistä rajataan tieteen ulkopuolelle. Se, että tutkimus kerää aineistonsa usein ”tavallisilta kansalaisilta”, mutta julkaisee tutkimustulokset tavalla, johon heillä ei ole pääsyä, näyttäytyy tutkimuseettisesti ristiriitaiselta.

Vaikka haasteet tieteen saavutettavuudessa ja tutkimustulosten levittämisessä pelkkää tiedeyhteisöä laajemmalle yleisölle ovat olleet keskustelun aiheena jo pari vuosikymmentä esimerkiksi taistelevan tutkimuksen ja kansalaistieteen (citizen science) lähestymistavoissa, keskustelu avoimesta ja julkisesta tieteestä on toden teolla vilkastunut vasta viimeisten vuosien aikana (Leavy 2019). Tuoreen julkisen tieteen metodeja käsittelevän käsikirjan johdannossa (The Oxford Handbook of Methods for Public Scholarship) Leavy (2019) määrittelee julkisen tieteen keskeiseksi lähtökohdaksi ja tavoitteeksi sen, että tiede on myös maallikoiden saavutettavissa ja ymmärrettävissä sekä on heille hyödyllistä esimerkiksi siten, että se käsittelee heidän tunnistamiaan tutkimustarpeita. Leavy (2019) näkee osallistuvat tutkimusmenetelmät soveltuvina tämänkaltaisen tutkimuksen tekemiseen ja taidelähtöiset julkaisemisen tavat yhtenä keskeisenä mahdollisuutena tieteen avoimuuden ja saavutettavuuden lisäämiseksi.

Tutkimustulosten visuaalisesta havainnollistamisesta taidelähtöiseen julkaisemiseen

Toisinjulkaiseminen tai julkaiseminen toisin eivät ole vakiintuneita käsitteitä. Kenties ne eivät edes ole parhaita mahdollisia käsitteitä ilmentämään niitä moninaisia vaihtoehtoisia tieteellisen tutkimuksen menetelmiä ja julkaisutapoja, joita on jo olemassa ja joita kehitetään tieteellisen tutkimuksen piirissä. Tarkoitan tässä kirjoituksessa toisinjulkaisemisella sellaisia taidelähtöisiä yhteiskuntatieteellisen julkaisemisen tapoja, jotka poikkeavat perinteisestä kirjoitetun tutkimusartikkelin kaanonista ja jotka tuovat akateemisen kielellisen ilmaisun rinnalle taidelähtöisiä ilmaisutapoja. Tällaisia ovat esimerkiksi kaunokirjalliseen muotoon kirjoitetut tutkimusjulkaisut, visuaalisia ja auditiivisia ilmaisukeinoja hyödyntävät tutkimusjulkaisut, näyttelymuotoiset julkaisut sekä luovaa liikettä, performanssia ja näyttämötaidetta hyödyntävät tutkimusjulkaisut. Tämä artikkeli – kuten koko julkaisu – ehdottaa, että esimerkiksi tutkimusaineistoon perustuva museonäyttely ja näytelmä tai tieteelliseen kysymyksenasetteluun perustuva valokuvaessee, installaatio tai ääniteos voivat olla tutkimusjulkaisuja. Tällaiset julkaisemisen tavat näyttäytyvät toisinjulkaisemisena sellaisten tieteenalojen näkökulmasta, joissa julkaisutoiminta perustuu kirjoitettuihin tutkimusartikkeleihin. On kuitenkin syytä muistaa, että toisinjulkaiseminen on myös kontekstuaalinen käsite. Esimerkiksi taiteen eri alojen tutkimuksen näkökulmasta, toisinjulkaiseminen voi tarkoittaa jotain muuta – kenties jopa perinteistä kirjoitettua tutkimusartikkelia.

Tutkimusaineistojen ja -tulosten visualisoiminen ei ole uusi asia tieteellisissä tutkimusjulkaisuissa (Rose 2016). Jo keskiajalla ja renessanssin aikakaudella esimerkiksi luonnontieteilijät havainnollistivat tutkimustuloksiaan kuvien avulla. Monille heistä kuvat ja tutkimustulosten visualisoiminen ja kuvittaminen olivat osa ajatustyötä. (Ottino 2003.) Antropologisessa tutkimuksessa etnografisia filmejä on tehty 1900-luvun alkupuolelta lähtien (Jacobs 2013; Pink 2013). Kuitenkin viime aikoina kuvien käyttäminen tieteellisten tutkimustulosten julkaisemisessa ja levittämisessä on lisääntynyt monilla tieteenaloilla (Rose 2016). Esimerkiksi diagrammeja, kuvituskuvia, mikroskooppikuvia, valokuvia, digitaalisia kuvia, ja multimodaalisia Internet-alustoja käytetään sekä havainnollistamaan ja konkretisoimaan tutkimusaineistoja ja -tuloksia että lisäämään tutkimusten saavutettavuutta. (Banks & Zeitlyn 2015; Rose 2016; Battle-Baptiste & Rusert 2018; McGowan ym. 2020.) Rose (2016) näkee tutkimustulosten visuaalisen esittämisen taustalla viisi keskeistä syytä: 1) kuvat välittävät erilaista tietoa kuin sanat, 2) visualisointi selkeyttää (suurten) aineistojen analyysia, 3) tutkimustulosten visualisointi mahdollistaa suurempien yleisöjen saavuttamisen, 4) visuaaliset esittämistavat tekevät tutkimuksen tulokset helpommin ymmärrettäviksi ja 5) visuaaliset kommunikaatiomuodot ovat yleistyneet ja monipuolistuneet nykyaikana. Samankaltaisia perusteluja on esitetty myös muiden taidelähtöisten julkaisumuotojen käytölle (Leavy 2018a).

Vaikka Ottinon (2003) mukaan tieteen piirissä elää käsitys, jonka mukaan visuaaliset esitykset eivät ole yhtä täsmällisiä kuin (tieteellinen) kieli, hän korostaa näkemisen ja esittämisen erottamatonta yhteyttä ymmärtämiseen. Esimerkiksi Arnheim (1969) puhuu visuaalisesta ajattelusta, joka ei ole ajattelun kuvittamista, vaan ajattelua kuvien kautta. Lisäksi kuvat – kuten sarjakuvat – voivat myös kiteyttää ja konkretisoida tutkimustuloksia ja lisätä tutkimuksen kiinnostavuutta ja tutkimustulosten saavutettavuutta. Kuitenkin tutkimustulosten visualisoimiseen liittyy myös useita haasteita, jotka johtuvat siitä, että merkkisysteemeinä kieli ja kuva järjestyvät eri tavoin. Tästä johtuen kuva voi korostaa eri asioita kuin kielellinen ilmaisu tai kiinnittää huomion sellaisiin seikkoihin, jotka ovat toissijaisia kielellisissä tutkimusraporteissa (Bartlett 2013; 2015).

Tässä kirjoituksessa en kuitenkaan tarkoita taidelähtöisellä toisinjulkaisemisella pelkästään aineistoja ja tutkimustuloksia havainnollistavia visuaalisia tai multimodaalisia esityksiä, vaan myös taidelähtöisiä keinoja hyödyntäviä tutkimusjulkaisuja, jotka voivat toimia itsenäisesti tai rinnakkain perinteisten julkaisumuotojen kanssa. Vaikka Rosen (2016) mukaan raja aineistojen ja tutkimustulosten visuaalisten esittämistapojen välillä on häilyvä ja visuaaliset aineistot voivat palvella tutkimustulosten esittämistä, Baronen ja Eisnerin (2012) mukaan tutkimustulosten taidelähtöisissä esittämistavoissa on kyseessä taideteoksen kaltainen tuotos, joka on luotu näytteille asetettavaksi tai esitettäväksi: se on tehty yleisöä varten.

Taidelähtöisen julkaisun muoto kommunikoijana

Taideperustaisen tutkimuksen ensisijainen ala ja tutkimuskohde ei ole rationaalinen ja looginen tieto ja sen eksakti esittäminen, vaan aistien, tunteen ja (kehollisen) kokemuksen värittämä ja tuottama tieto (Leavy 2018a). Taidelähtöisiä tutkimusmenetelmiä hyödyntävä tutkimus on usein osallistuvaa, jolloin tutkimukseen osallistujien kokemukset ja tunteet ovat tutkimuksen keskiössä (Leavy 2019). Perinteiset kielelliset tutkimusartikkelit eivät kykene parhaalla mahdollisella tavalla ilmentämään ja välittämään osallistujien kokemusten ja tunteiden moniulotteisuutta siitä yksinkertaisesta syystä, että monet kokemukset ja tunteet eivät välttämättä ole kielen kautta ilmaistavissa (Barone & Eisner 2012). Lisäksi tunteet ja kokemukset ovat usein monisyisiä, monikerroksisia, moniaistisia ja fragmentaarisia, eivätkä ne jäsenny loogisesti eteneväksi lineaariseksi esitykseksi, jollaiseksi perinteinen akateeminen tutkimusartikkeli ne vääjäämättä järjestää (Rose 2016). Vaikka immateriaalisen kokemuksen ja tunteen ilmaiseminen materiaalisen median kautta aina ”kääntää” kehollisen kokemuksen toiseen ilmaisu- ja olomuotoon (Gerber & Myers-Coffman 2018) ja siten etäännyttää kokemuksen sen kehollisesta laadullisuudesta, esimerkiksi kuvataidetta ja näyttämötaidetta hyödyntävät julkaisumuodot voivat visuaalisilla ja spatiaalisilla ulottuvuuksillaan kommunikoida kokemuksen moniulotteisuutta perinteisiä kielellisiä julkaisuja monipuolisemmin (Thieme 2012; Pink 2013; Salvatore 2018).

Taidelähtöisessä tutkimusjulkaisussa tutkimuksen tuloksia eivät viesti vain julkaisuun mahdollisesti liittyvät kielelliset elementit, vaan koko taideilmaisullisen julkaisun materiaali ja muoto: kuva, väri, ääni, liike ja tila kommunikoivat tutkimuksen tuloksia yhdessä kielellisten elementtien kanssa ja niistä erillään. Taideilmaisullisen julkaisun voi nähdä tuotoksena, joka yhtäältä viestii tutkijan intentiota ja jonka yleisö toisaalta merkityksellistää omista lähtökohdistaan käsin. Mitchell (2005) esittää, että kuvan merkitys ei kuitenkaan ole pelkästään tekijän ja katsojan intentionaalisen merkityksen rakentamisen tulosta, vaan kuva merkityksellistää itseään myös visuaalisten laadullisuuksiensa kautta. Hänen keskeinen argumenttinsa on se, että kuvan olemusta ei tulisi redusoida ihmisen tajunnalliseen intentioon, vaan materiaalisina objekteina kuvilla on myös ihmisen tajunnasta riippumaton olemassaolo. Mitchellin (2005) näkemyksen mukaan kuvat kommunikoivat ei-diskursiivisia, nonverbaaleja informaatioita ja ovat sellaisina monitulkintaisia, minkä lisäksi niiden olemukseen kuuluu se, että ne kommunikoivat aina enemmän kuin vain sen, mikä on sanallistettavissa. Sturkenin ja Cartwrightin (2017) mukaan sama teos merkityksellistetään ja merkityksellistyy eri konteksteissa eri tavoin – eikä siihen johtavia yksilöllisiä, situationaalisia, yhteisöllisiä ja kulttuurisia tekijöitä voida jäljittää tyhjentävästi, sillä suuri osa niistä on tiedostamattomia. Maffesoli (1996) puolestaan pitää kuvien synnyttämää emootiota kuvan kommunikoimaa merkitystä tärkeämpänä.

Edellä esitettyjä kuvan merkitykseen ja tulkintaan liittyviä näkökulmia voidaan pitää relevantteina myös muiden taideilmaisullisten keinojen osalta. Taidelähtöisen tutkimusjulkaisun kommunikaatioon liittyy monitulkintaisuutta ja merkityksen avoimuutta, mikä poikkeaa merkittävästi perinteisen tieteellisen julkaisemisen rationaalisuuden, eksaktiuden ja yksiselitteisyyden vaatimuksista. Kun perinteinen tiedejulkaisu pyrkii lukitsemaan tietyn tulkintatavan, taidelähtöinen julkaisu voi Umberto Econ (1989) ”avoimen taideteoksen” tavoin avata useita tulkintapotentiaaleja arvottamatta niiden paremmuutta. Tai jos taidelähtöistä julkaisemista tarkastellaan Roland Barthesin (1977) ”tekijän kuoleman” näkökulmasta, tutkijan intentioima julkaisun merkitys on vain yksi mahdollisuus – ja vastaanottaja voi rakentaa sille toisenlaisen merkityksen omista kokemuksistaan käsin.

Taidelähtöisessä julkaisemisessa tutkimustulokset esitetään taideilmaisullisin keinoin. Kyseessä ei yleensä ole intuitioon perustuva työskentelytapa (ellei se liity tutkimusteemaan tai -metodiin), vaan intentionaalinen taideilmaisullisen tuotoksen rakentaminen, jossa taidelähtöisen julkaisun muodon avulla pyritään avaamaan uusia näkökulmia tutkimusaiheeseen. Vaikka yleisö voi tulkita taideilmaisullisia tuotoksia eri tavoin erilaisista taustoistaan ja konteksteistaan johtuen (Banks, 2018), saman yhteisön ja kulttuuripiirin ihmisillä on taipumus merkityksellistää esimerkiksi visuaalisia ja auditiivisia viestejä hyvinkin samansuuntaisesti (Kress & van Leeuwen 2006; van Leeuwen 2012). Näin ollen taideilmaisullisen viestin tulkinta ei ole täysin ennakoimatonta. Siitä huolimatta taidelähtöiseen julkaisemiseen liittyy monitulkintaisuutta, minkä vuoksi Rose (2016) ehdottaa, että kuvallisiin tutkimusjulkaisuihin tulisi liittyä kielellisiä selontekoja, jotka luovat orientaatiota ja perustaa tulkinnoille. Leavy (2019) kuitenkin toteaa, että taideperustaisen tutkimuksen tavoitteena ei ole yhden totuuden, vaan monien mahdollisten totuuksien, esille nostaminen – sekä niitä koskeva kriittinen ajattelu ja reflektio.

Mutta onko taidelähtöiseen tutkimusjulkaisuun sisältyvä monitulkintaisuus haaste vai mahdollisuus? Banks (2018) tuo esille Martinezin (1992) havainnon, jonka mukaan merkitykseltään avoimet etnografiset filmit synnyttivät kriittistä keskustelua yleisön kanssa enemmän kuin rajatumpiin tulkintamahdollisuuksiin ja eksplisiittiseen kerrontaan pyrkivät etnografiset filmit. Merkitykseltään avoimempia elokuvia pidettiin myös kiinnostavampina. Franzen (2013) puolestaan kertoo etnografisten elokuvien katsomisen jälkeen järjestettävistä taiteilija/tutkijatapaamisista, joissa tekijät ja kokijat voivat vaihtaa näkemyksiään ja kokemuksiaan. Digitaalisten sovellusten kautta taidelähtöisten julkaisujen yleisölle on mahdollista järjestää interaktiivisia kohtaamisia (Favero 2013). Edellä mainittujen tutkimusten perusteella näyttäisi siltä, että taidelähtöinen julkaiseminen aktivoi yleisöä ja edistää kriittistä reflektiota juuri siksi, että tieteellisen käsitteistön poissaolo ja kokemuksen esiin nostaminen rohkaisevat ja motivoivat ihmisiä osallistumaan tieteelliseen keskusteluun. Hierarkkisten tutkija-osallistuja/asiantuntija-maallikko -asetelmien sijaan taidelähtöisen julkaisun tulkinta näyttäisi rakentuvan tasavertaisempana merkitysneuvotteluna, jonka osapuolina ovat julkaisujen tekijät, taideilmaisullinen julkaisu ja yleisö (Banks & Zeitlyn 2015). Tällöin taidelähtöisen julkaisemisen päämääränä ei ole vain tutkimusteemaa koskevan ymmärryksen lisääminen, vaan myös omien ajattelu- ja toimintatapojen kriittinen reflektio niin yleisön kuin tutkijoiden osalta. Kenties taidelähtöinen julkaiseminen voi konkretisoida käsitystä, jonka mukaan tieteellinen julkaisu ei ole päätepiste, vaan yksi osa prosessia, jossa tutkimusteemaa tarkastellaan ja siitä keskustellaan eri näkökulmista. Tässä ulottuvuudessaan taidelähtöinen julkaiseminen voi näyttäytyä yhtenä keskeisenä tieteen demokraattisuutta edistävänä tekijänä (Leavy 2019).

Miten arvioida taidelähtöisiä julkaisuja

Monet tieteelliset aikakauslehdet eivät julkaise taidelähtöisiä tutkimusjulkaisuja, koska ne poikkeavat niistä kriteereistä, joita pidetään pätevän tieteellisen tutkimuksen mittapuuna (Denzin 2018). Denzinin (2018) mukaan suurimmalla osalla tieteellisten aikakauslehtien toimittajista ei myöskään ole taitoa arvioida kokeilevia, taideperustaisia tutkimuksia. Tämä tosin johtuu myös siitä, että taidelähtöisille kirjoitetuille tai muita medioita hyödyntäville tieteellisille julkaisuille ei ole vakiintuneita kriteerejä. Leavy (2018b) ehdottaa kriteerien koostuvan seuraavista osa-alueista: metodologia, sisällöllinen ja käytännöllinen merkittävyys, saavutettavuus eri yleisöille, vaikutus yleisön näkökulmasta, esteettisyys/taiteellisuus, luovuus ja eettisyys. Denzin (2018) puolestaan ehdottaa runomuotoisen julkaisun arvioinnin perustaksi tieteellisyyttä, poeettisuutta ja taiteellisuutta koskevia kriteereitä. Baronen ja Eisnerin (2012) mukaan taideperustaisen tutkimuksen kriteereinä toimivat esimerkiksi tutkimuksen osuvuus, luovuus, sosiaalinen merkittävyys sekä kyky herättää ajatuksia, tunteita ja kokemuksia.

Denzinin (2018) mukaan kriteereitä ei voi seurata suoraviivaisesti, vaan tutkijan on otettava huomioon kommunikoitavan tiedon luonne ja kohderyhmä: siinä missä fiktiivinen kirjoitus voi olla toimiva opetustarkoituksessa, päätöksentekijöille siitä tuskin on hyötyä. Lisäksi osallistuvissa taideperustaisissa tutkimuksissa, joissa tutkimukseen osallistujilta ei edellytetä taiteellisen ilmaisun taitoja ja jossa he osallistuvat myös tutkimusjulkaisun laatimiseen, taiteelliset arviointiperusteet eivät voi olla samoja kuin tutkimusprojekteihin osallistuvien ammattitaiteilijoiden tuotoksissa. Bartlett (2013) puolestaan kysyy, täytyykö tutkimusjulkaisun olla aina asiatekstiä, vai voiko vaikkapa sarjakuvan huumori auttaa selkeyttämään ajattelua ja herättämään keskustelua eri ajatusten ja uskomusten välillä. Vaikuttaa siis siltä, että taideperustaisen tutkimuksen kriteereitä on syytä tarkentaa ja selventää. Näkisin, että taideperustaisen tutkimuksen osallistuvan periaatteen mukaisesti kriteerien laatimisessa olisi syytä olla mukana akateemisten tutkijoiden lisäksi myös taiteen edustajia sekä perinteisten tutkimuslaitosten ulkopuolelta tulevia – myös marginaalisia – ihmisryhmiä. Taideperustaisen tutkimuksen kriteerien laadintaa voisi jouduttaa myös se, että tiedejulkaisujen kentälle tulisi nykyistä enemmän taidelähtöiseen julkaisemiseen erikoistuneita aikakauslehtiä.

Akateemisen yhteisön ulkopuolisen, suuremman yleisön saavuttaminen

Mikä tutkimusjulkaisemisen funktio on? Kenelle ja millä motiiveilla tieteellistä tutkimusta tehdään? Nykyinen uusliberalistinen yliopistokulttuuri on kilpailuareena. Korkeatasoisissa tieteellisissä julkaisuissa julkaistut tutkimusartikkelit ovat edellytys uralla etenemiseen. Ylevistä tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden puolesta argumentoivista puheista huolimatta tutkimusten julkaiseminen voi näyttäytyä yksittäisen tutkijan kilpailuvaluuttana, jonka perusteella hän tavoittelee tieteellistä meritoitumista, tutkimusrahoitusta ja yliopistollisia virkoja. Nykyisessä yliopistokulttuurissa urallaan etenemään pyrkivän tutkijan ei ole mahdollista valita toisinjulkaisemisen reittiä. (Vannini & Abbott 2018.)

Toisaalta uusliberalistinen ajattelutapa on johtanut yliopistot seuraamaan entistä tarkemmin sosiaalisia, poliittisia ja taloudellisia reunaehtoja, mikä on saanut yliopistot tavoittelemaan suurempaa näkyvyyttä ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta (Vannini & Abbot 2018). Tutkijoilta edellytetään vertaisarvioitujen tutkimusjulkaisujen ohella pyrkimystä saavuttaa myös akateemisen maailman ulkopuolisia ihmisryhmiä. Tämä on lisännyt esimerkiksi open access -julkaisujen määrää ja sosiaalisen median käyttöä tutkimuksesta tiedottamisen ja tutkimustulosten jakamisen välineenä (mt.). Lisäksi tutkijoita kannustetaan olemaan osallistuvia tutkijoita, jotka työskentelevät ihmisten parissa ja tutkivat eri ihmisryhmien tunnistamia tutkimustarpeita (Vannini & Mosher 2013). Thiemen (2012) mukaan yliopistojen olisikin syytä tarkastella kriittisesti akateemisen meritoitumisen kriteerejä niin, että se ei perustu vain julkaisuihin tieteellisissä aikakauslehdissä, vaan siinä tunnistetaan ja tunnustetaan entistä enemmän myös osallistuvan tutkimuksen ja tieteidenvälisen työskentelyn taitoja.

Bartlettin (2013) mukaan tutkimustulosten levittäminen akateemisen piirin sisällä ei riitä, vaan tutkimustulosten laajempi jakaminen on tutkijoiden eettinen velvollisuus. Kirjoitettujen tutkimusjulkaisujen lukijamäärät jäävät usein hyvin vähäisiksi, eivätkä ne ole suurelle yleisölle saavutettavia esimerkiksi siksi, että ne eivät kiinnosta suurta yleisöä tai heillä ei ole valmiuksia lukea ja ymmärtää englanninkielistä tieteellistä tekstiä (Thieme 2012; Bartlett 2013; Vannini & Abbott 2018). Usein taidelähtöiset julkaisemisen muodot voivat havainnollistaa ja konkretisoida tieteellisen tutkimuksen tuloksia ja tehdä ne ymmärrettävämmiksi – sekä esittää ne suurempaa yleisöä kiinnostavalla tavalla (Bartlett 2013; Rose 2016). Näin ollen taidelähtöiset julkaisut voivat olla yksi keino lisätä tieteen avoimuutta. Taideperustaisen tutkimuksen näkökulmasta avoimen tieteen ja tieteen avoimuuden tulisi sisältää entistä enemmän keskustelua myös siitä, miten tiede tehdään lähestyttäväksi ja ymmärrettäväksi nykyistä laajemmille ihmisjoukoille (Leavy 2018b). Mahdollisuus päästä osalliseksi tieteellisistä tutkimustuloksista voi aktivoida ihmisten osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun heille tärkeistä asioista. Tästä näkökulmasta myös taidelähtöinen julkaiseminen voi vahvistaa tieteen vaikuttavuutta.

Koska visuaalisen kommunikaation määrä on lisääntynyt nykyajassa, ajatellaan että myös tieteellisestä tutkimuksesta olisi kommunikoitava visuaalisin keinoin (Rose 2016). Digitaalisuus ja Internet ovat vallanneet alaa kommunikaatiossa ja siksi tutkimuksia olisi julkaistava pelkkiä tieteellisiä aikakauslehtiä monipuolisemmilla foorumeilla (Jacobs 2013). Taidelähtöisen julkaisemisen tavoitteena on laajentaa tutkijoiden ja tutkimuksen julkaisijoiden joukkoa perinteisistä akateemisista tutkijoista myös taiteen tekijöiden ja tutkimukseen osallistujien suuntaan ja tehdä näin tieteestä entistä monimuotoisempaa ja inklusiivisempaa (Bartlett 2013; Leavy 2019). Tällaisia tarkoitusperiä voivat palvella esimerkiksi erilaiset yhteistoiminnalliset taidetta hyödyntävät tutkimusprojektit sekä esitysmuotoiset julkaisut, joissa tutkimukseen osallistujat ovat mukana.

Taidelähtöisten menetelmien on nähty tekevän tieteellistä tutkimusta helpommin lähestyttäväksi ja ymmärrettäväksi tutkimuslaitosten ulkopuolisille ihmisryhmille (Bartlett 2013; Rose 2016). Thieme (2012) toteaa, että esimerkiksi elokuvat voivat tavoittaa myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät pysty lukemaan akateemista – usein englanninkielistä – tekstiä. Vannini ja Abbot (2018) tähdentävät, että erilaisten taidelähtöisten julkaisemistapojen tavoitteena ei ole tieteen muuttaminen populaarikulttuuriksi; sen sijaan tavoitteena on kehittää sellaisia julkaisumuotoja, jotka kykenevät yhtäältä kommunikoimaan kokemusperäistä tietoa ja toisaalta tekemään tieteellistä tutkimusta saavutettavaksi erilaisista taustoista tuleville ihmisryhmille.

Taidelähtöisellä julkaisemisella on merkitystä myös tutkijan itsensä kannalta. Esimerkiksi Thieme (2012) toteaa, että hänen maahanmuuttajien parissa tekemänsä tutkimusprojektin tuloksena syntynyt elokuva ei ollut hänelle vain haastatteluihin perustuvan tutkimuksen laajennus. Sen sijaan elokuvan tekeminen toi hänelle uusia näkökulmia maahanmuuttajien elämään ja siihen, kuinka he mielsivät ja kokivat maahanmuuton. Samalla elokuvan tekeminen haastoi häntä pohtimaan omia tutkimuksellisia motiivejaan, positiotaan tutkimuskentällä ja elokuvan tekemisen vaikutuksia tutkimukseen osallistujien elämään. Taidelähtöinen julkaiseminen vaatiikin usein tieteen ja taiteen edustajien ja tutkimukseen osallistujien yhteistoimintaa, mikä voi edistää tutkimuksen ja tiedon hahmottamista usean toimijan näkökulmasta (Thieme 2012; Bartlett 2013). Tadelähtöinen julkaiseminen voikin lisätä tutkijan kriittistä reflektiota suhteessa tietoon, omaan tutkijapositioon sekä tutkimuksen tuloksiin ja vaikutuksiin.

Tutkimusjulkaisu ja esteettinen kokemus

Onko esteettinen kokemus osa tieteellisen tutkimusjulkaisun vastaanottoa? Perinteisesti tieteellisiä tutkimusartikkeleita arvotetaan muiden kuin esteettisten ominaisuuksien perusteella. Taidelähtöisten julkaisemisen muotojen – maalausten, performanssien, näyttelyiden – vastaanotossa esteettisen kokemuksen ulottuvuus on läsnä. Dewey (1934) luonnehti esteettistä kokemusta objektin, ympäristön ja vastaanottajan vuorovaikutuksessa syntyväksi holistiseksi kokemukseksi, jota luonnehtii välittömyys ja yhtenäisyys. Deweyn (1934) ajattelussa esteettinen kokemus ei liity vain taiteen vastaanottoon, vaan se voi syntyä myös arkiesineiden, ympäristöjen ja ihmisen välisissä vuorovaikutustilanteissa. Esteettiseen kokemukseen voi liittyä kauneuden ja harmonian kokemuksia, joissa ihminen kokee täydempää yhteyttä itseensä ja maailmaan (Freiberga 2004).

Väitän, että olen kokenut esteettisiä kokemuksia myös lukiessani perinteisiä tutkimusartikkeleita. Tällöin tutkimusartikkeli on puhutellut minua syvästi, auttanut oivaltamaan yhteyksiä itseni ja tutkimusteeman välillä tai avannut näkökulman yhteiskunnalliseen ristiriitaan. Toisinaan tutkimusartikkelin kielellinen soljuvuus ja tutkimusaiheen, teorian ja metodin saumaton yhteensopivuus ovat tuottaneet sisällön yhtenäisyyttä koskevia kauneuden kokemuksia. Toisinaan taas uuden metodisen tai teoreettisen näkökulman avaaminen on valottanut käsityksiäni uudella tavalla ja asetellut teorioiden, metodien ja käsitteiden välisiä suhteita uuteen mielikuvalliseen järjestykseen. Kenties taidelähtöinen julkaiseminen voi herättää uudenlaista näkökulmaa myös perinteisten tutkimusartikkelien vastaanottoon ja kiinnittää huomiota tunteen ja esteettisen kokemuksen mahdolliseen mukanaoloon myös perinteisen tutkimusjulkaisemisen kontekstissa.

Lopuksi

Kuten Ball ja Gilligan (2010) toteavat, kaikilla menetelmillä – myös taidelähtöisillä – on omat rajoituksensa. Taideperustaisen tutkimuksen ja taidelähtöisen julkaisemisen tavoitteet ja kontribuutio voivat tuntua vieraalta perinteisempään tutkimukseen ja tutkimusjulkaisemiseen tottuneesta yleisöstä. Esimerkiksi taidelähtöisten julkaisujen – kuten elokuvien – monitulkintaisuus voi hämmentää. Samoin luopuminen eksaktin tiedon kommunikoinnista voi tuntua ristiriitaiselta, jos oletuksena on, että tieteellisen julkaisun ensisijainen tehtävä on tuoda tietoa siitä, mitä aikaisempi ja käsillä oleva tutkimus ovat saaneet selville tutkimusteemasta. Kokemuksen ja tunteen tuominen rationaalisen ajattelun rinnalle ja yleisön tutkimusteemaan liittyvien kokemusten ja tunteiden herätteleminen itsereflektiivisenä ”tutkimustietona” voivat tällöin tuntua vaatimattomilta tieteen kontribuutioilta, vaikka ne voivat merkittävästi rakentaa ymmärrystä esimerkiksi yhteiskunnallisista epäkohdista. Pyrkimys muodostaa selkeästi artikuloitavissa olevia johtopäätöksiä voi olla mahdotonta, kun tutkimusjulkaisu ei tavoittele niitä muodon ja sisällön puolesta.

Samoin kuin kaikilla ihmisillä ei ole valmiuksia lukea perinteisiä tutkimusartikkeleita, kaikilla ihmisillä ei myöskään ole automaattisesti taidelähtöisten ilmaisutapojen ”lukutaitoa”. Tällöin taidelähtöinen julkaiseminenkin voi näyttäytyä suljetun tutkijajoukon erityisalana, joka tuntuu etäiseltä ja vieraalta niin perinteisen tutkimuksen edustajille kuin suurelle yleisölle. Kaikki eivät myöskään ole lähtökohtaisesti kiinnostuneita taiteesta tai museonäyttelyistä, jolloin näitä menetelmiä hyödyntävät tutkimusjulkaisut tuskin näyttäytyvät muuta julkaisemista kiinnostavampina ja houkuttelevampina tieteellisen julkaisemisen muotoina. Taidelähtöiseen tutkimusjulkaisemiseen voi liittyä myös konkreettisempia saavutettavuusongelmia: esimerkiksi näyttelyt ovat avoimina vain rajatun ajan ja visuaalisia ja auditiivisia ilmaisutapoja hyödyntävät julkaisut eivät saavuta näkö- ja kuulovammaista yleisöä.

Tutkimustulokset ovat vain yksi osa tutkimusjulkaisua. Myös taideperustainen tutkimus perustuu tiettyyn teoreettiseen ja metodologiseen lähestymistapaan. Kirjoitetut taidelähtöisiä menetelmiä soveltavat julkaisut noudattavat tavallisesti perinteisen tutkimusartikkelin rakennetta, jossa on omat teoria- ja metodilukunsa. Mutta kuinka ainoastaan taideilmaisullista keinoa hyödyntävät tutkimusjulkaisut voivat tuoda ilmi teoreettis-metodologiset valintansa? Kenties taideilmaisullinen julkaisu ilmentää teorian, metodin ja analyysiin yhteen kietoutuneisuutta kirjoitettujen tutkimusartikkelien lineaarista järjestymistä monimuotoisemmin, mutta yleisölle teoreettis-metodologisen lähestymistavan ymmärtäminen esimerkiksi pelkän performanssin perusteella voi olla haasteellista – ellei mahdotonta. Teoriaa, menetelmiä ja analyysia koskevien periaatteiden ja valintojen avaaminen yleisölle on keskeistä, jos tavoitteena on, että he pystyvät tarkastelemaan ja arvioimaan julkaisuja tieteellisinä kontribuutioina – ei pelkästään tekijöidensä taideilmaisullisina, esteettisinä tuotoksina. Bartlett (2015) toteaakin, että yleisö voi keskittyä taideilmaisullisen julkaisun esteettisiin ominaispiirteisiin niin, että julkaisun tieteellinen kontribuutio ja julkaisun kommunikoimat tieteelliset tulokset voivat jäädä vähälle huomiolle. Taideperustaisen tutkimuksen piirissä näkökulmat tutkimusprosessin aukikirjoittamisen tarpeellisuudesta vaihtelevat: toiset pitävät tärkeänä, että tutkimusprosessi eksplikoidaan ja toiset näkevät, että tutkimukseen perustuva taideilmaisullinen tuotos on sellaisenaan riittävä (Leavy 2015; 2018b). Taideilmaisullisten tutkimusjulkaisujen periaatteiden kehittäminen ja linjaaminen kutsuvatkin tieteen ja taiteen tekijöitä entistä tiiviimpään vuoropuheluun.

Rose (2016) suosittelee useiden erilaisten tutkimuksellisten lähestymistapojen rinnakkaisuutta, sillä erilaiset lähestymistavat voivat tuottaa tietoa, johon toisen lähestymistavan avulla ei päästä. Samoin erilaiset julkaisemisen tavat voivat täydentää toistensa kontribuutiota ja kiinnostaa erilaisia yleisöjä. Barone ja Eisner (2012) kannattavat tiedettä ja taidetta nivovaa toimintaa dikotomisten leiriytymisten sijaan. Heidän mukaansa taiteen ja tieteen rajat ovat huokoisia ja häilyviä. Taideperustaisen tutkimuksen ja taidelähtöisen (toisin)julkaiseminen tavoitteena ei ole raja-aitojen rakentaminen, vaan tieteen monimuotoisuuden edistäminen. Tavoitteena on myös herättää keskustelua tieteen ja taiteen tekijöiden ja erilaisten yleisöjen välillä, jotta voisimme yhdessä rakentaa nykyistä inklusiivisempia ja avoimempia tieteen käytäntöjä.

Lähteet

Arnheim, Rudolf (1969) Visual thinking. Berkeley: University of California Press.

Artsequal. https://www.artsequal.fi/fi/

Backman, Jussi (2016) Situationaalinen säätöpiiri: Rauhalan filosofinen kädenjälki. Teoksessa Virpi Tökkäri (toim.) Kokemuksen tutkimus V: Lauri Rauhala 100 vuotta. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus, 73–102.

Ball, Susan & Gilligan, Chris (2010) Visualizing migration and social division: Insights from social sciences and the visual arts. Forum: Qualitative Sozialforschung/Forum: Qualitative Social Research 11:2, 1–33.

Banks, Marcus (2018) Using visual data in qualitative research. Lontoo: Sage.

Banks, Marcus & Zeitlyn, David (2015) Visual methods in social research. Lontoo: Sage.

Barone, Tom & Eisner, Elliot W. (2012) Arts based research. Los Angeles: Sage.

Barthes, Roland (1977) The death of the author. Teoksessa Image – Music – Text. Tekstit valinnut ja kääntänyt Stephen Heath. New York: Hill and Wang, 142–148.

Bartlett, Ruth (2013) Playing with meanings: Using cartoon to disseminate research findings. Qualitative Research 13:2, 214–227.

Bartlett, Ruth (2015) Visualizing dementia activism: Using the arts to communicate research findings. Qualitative Research 15:6, 755–768.

Battle-Baptiste, Whitney & Rusert, Britt (2018) W.E.B. du Bois’s data portraits: Visualizing black America. New York: Princeton Architectural Press.

Bayley, Annouchka (2018) Posthuman pedagogies in practice. Arts-based approaches for developing participatory futures. Coventry: Palgrave Macmillan.

Berger, Peter L. & Luckmann, Thomas (1966) The social construction of reality: A treatise in the sociology of knowledge. Garden City: Anchor Books.

Blain, Martin & Minors, Helen J. (toim.) (2020) Artistic research in performance through collaboration. Lontoo: Palgrave Macmillan.

Burr, Vivien (2015) Social constructionism. Lontoo: Routledge.

Clough, Patricia T. (2007) Introduction. Teoksessa Partricia T. Clough & Jean O’Malley Halley (toim.) The affective turn: Theorizing the social. Durham: Duke University Press, 1–33.

Coemans, Sara & Hannes, Karin (2017) Researchers under the spell of the arts: Two decades of using arts-based methods in community-based inquiry with vulnerable populations. Educational Research Review 22, 34–49.

Cole, Ardra L. & Knowles, Gary J. (2008) Arts-informed research. Teoksessa J. Gary Knowles & Ardra L. Cole (toim.) Handbook of the arts in qualitative research. Perspectives, methodologies, examples, and issues. Los Angeles: Sage, 55–70.

Cutter-Mackenzie-Knowles, Amy; Lasczik, Alexandra; Siegel, Lisa & Young, Tracy (2022) Posthuman arts-based experimentation through place-as-event. Teoksessa Alexandra Lasczik & Amy Cutter-Mackenzie-Knowles (toim.) Arts-based thougth experiments for a posthuman earth: A touchstones companion. Leiden: Brill, 17–37.

Denzin, Norman (2018) The pragmatics of publishing the experimental text. Teoksessa Patricia Leavy (toim.) Handbook of arts-based research. New York: The Guilford Press, 673–688.

Derrida, Jacques (1978) Of grammatology. Kääntänyt Gayatri Chakravorty Spivak. 3. painos. Baltimore: Johns Hopkins University Press. Alkuperäisjulkaisu 1967.

Dewey, John (1934) Art as experience. New York: Minton, Balch & Company.

Eco, Umberto (1989) The open work. Kääntänyt Anna Cancogni. Cambridge: Harvard University Press.

Favero, Paolo (2013) Getting our hands dirty (again): Interactive documentaries and the meaning of images in the digital age. Journal of Material Culture 18:3, 259–277.

Franzen, Sarah (2013) Engaging a specific, not general, public: The use of ethnographic film in public scholarship. Qualitative Research 13:4, 414–427.

Freiberga, Elga (2004) Creativity and aesthetic experience: The problem of the possibility of beauty and sensitiveness. Teoksessa Anna-Teresa Tymieniecka (toim.) Imaginatio creatrix. Analecta Husserliana, vol 83. Dordrecht: Springer, 405–418.

Gerber, Nancy & Myers-Coffman, Katherine (2018) Translation in arts-based research. Teoksessa Patricia Leavy (toim.) Handbook of arts-based research. New York: The Guilford Press, 587–607.

Goopy, Suzanne & Kassan, Anusha (2019) Arts-based engagement ethnography: An approach for making research engaging and knowledge transferable when working with harder-to-reach communities. International Journal of Qualitative Methods 18, 1–10.

Greenwood, Janinka (2010) Arts-based research: Weaving magic and meaning. International Journal of Education & the Arts 13:1, 1–21.

Hakoköngäs, Eemeli & Martikainen, Jari (2021) Visuaaliset menetelmät arkiajattelun tutkimuksessa. Teoksessa Sanna Ryynänen & Annika Rannikko (toim.) Tutkiva mielikuvitus. Helsinki: Gaudeamus, 82–99.

Heidegger, Martin (1962) Being and time. New York: Harper & Row.

Huhmarniemi, Maria & Salonen, Arto O. (2022) Nykytaide luontosuhteen pilarina: Art Ii 2020 Biennaalin teokset tulevaisuuskeskusteluna. Futura 41:3, 16-25.

Jacobs, Jessica (2013) Listen with your eyes: Towards a filmic geography. Geography Compass 7:10, 714–728.

Jansson, Satu-Mari (2015) Teatteri ja draama työn oppimismuotona. Väitöskirja. Helsingin yliopisto.

Jay, Martin (2011) In the realm of the senses: An introduction. The American Historical Review 116:2, 307–315.

Jokela, Timo & Huhmarniemi, Maria (2020) Taideperustainen toimintatutkimus soveltavan taiteen kehittämisen välineenä. Teoksessa Timo Jokela, Maria Huhmarniemi & Jaana Paasovaara (toim.) Luontokuvaus soveltavana taiteena. Rovaniemi: Lapin ylipisto, 28–61.

Joyce, Patrick & Bennett, Tony (2010) Material powers: Introduction. Teoksessa Teny Bennett & Patrick Joyce (toim.) Material powers. Cultural studies, history and the material turn. Abingdon: Routledge, 1–22.

Jusslin, Sofia & Østern, Tone Pernille (2022) Entanglements of teachers, artists, and researchers in pedagogical environments: A new materialist and arts-based approach to an educational design research team. International Journal of Education & the Arts 21:26, 1–29.

Kallio, Mira (2008) Taideperustaisen tutkimusparadigman muodostuminen. Synnyt. Taiteen tiedonala 2, 106–115.

Keifer-Boyd, Karen (2011) Arts-based research as social justice activism insight, inquiry, imagination, embodiment, relationality. International Review of Qualitative Research 4:1, 3–20.

Kress, Gunther & van Leeuwen, Theo (2006) Reading images: The grammar of visual design. Lontoo: Routledge.

Kuortti, Joel; Mäntynen, Anne & Pietikäinen, Sari (2008) Kielen rakennustelineillä: Kielellisen ja yhteiskunnallisen käänteen merkitys. Media & Viestintä 31:3, 25–37.

Kullman, Kim (2015) Mobility experiments: Learning urban travel with children in Helsinki. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Känkänen, Päivi (2013) Taidelähtöiset menetelmät lastensuojelussa – kohti tilaa ja kokemuksia. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Leavy, Patricia (2015) Method meets art: Arts-based research practice. New York: The Guilford Press.

Leavy, Patricia (2017) Research design: Quantitative, qualitative, mixed methods, arts-based, and community-based participatory research approaches. New York: The Guilford Press.

Leavy, Patricia (2018a) Introduction to arts-based research. Teoksessa Patricia Leavy (toim.) Handbook of arts-based research. New York: The Guilford Press, 3–21.

Leavy, Patricia (2018b) Criteria for evaluating arts-based research. Teoksessa Patricia Leavy (toim.) Handbook of arts-based research. New York: The Guilford Press, 575–586.

Leavy, Patricia (2019) Introduction. Teoksessa Patricia Leavy (toim.) The Oxford handbook of methods for public scholarship. Oxford: Oxford University Press, 1–15.

Lee, Lura; Currie, Vanessa; Saied, Neveen & Wright, Laura (2020) Journey to hope, self-expression and community engagement: Youth-led arts-based participatory action research. Children and Youth Services Review 109:11, 1–10.

Lemmings, David & Brooks, Ann (2014) The emotional turn in humanities and social sciences. Teoksessa David Lemmings & Ann Brooks (toim.) Emotions and social change. Historical and sociological perspectives. New York: Routledge, 3–18.

Maffesoli, Michel (1996) The contemplation of the world: Figures of community style. Kääntänyt Susan Emanuel. Minneapolis: The University of Minnesota Press.

Mannay, Dawn (2010) Making the familiar strange: Can visual research methods render the familiar setting more perceptible? Qualitative Research 10:1, 1–37.

Mannay, Dawn (2016) Visual, narrative and creative research methods: Application, reflection and ethics. Abingdon: Routledge.

Martikainen, Jari (2011) Käsitettävä taidehistoria: Kuvalähtöinen malli taidehistorian opetukseen kuvallisen ilmaisun ammatillisessa perustutkinnossa. Väitöskirja. Jyväskylä studies in humanities 156. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.

Martikainen, Jari (2019a) Visual arts-based research methods in social science research. PEOPLE: International Journal of Social Sciences 5:2, 323–345.

Martikainen, Jari (2019b) Social representations of teachership based on students’ and teachers’ drawings of a typical teacher . Social Psychology of Education 22:3, 579–606.

Martikainen, Jari & Hakoköngäs, Eemeli (2023) Drawing as a method of researching social representations. Qualitative Research 23:4, 981–999.

Martinez, Wilton (1992) Who constructs anthropological knowledge. Toward a theory of ethnographic film spectatorship. Teoksessa Peter Ian Crawford (toim.), EthnoAnthropoZoom. Manchester: Manchester University Press, 131–164.

McGowan, Catherine R.; Hellman, Nora; Baxter, Louisa; Chakma, Sonali; Nahar, Samchun; Ud Daula, Ahasan; Rowe, Kelly; Gilday, Josie; Kingori, Patricia; Punds, Rachel & Cummings, Rachael (2020) A graphic elicitation technique to represent patient rights. Conflict & Health 14:86, 1–11.

McKay, Loraine & Sappa, Viviana (2020) Harnessing creativity through arts-based research to support teachers’ identity development. Journal of Adult and Continuing Education 26:1, 25–42.

McNiff, Shaun (2008) Art-based research. Teoksessa J. Gary Knowles & Ardra L. Cole (toim.), Handbook of the arts in qualitative research: Perspectives, methodologies, examples, and issues. California: Sage, 29–40.

McNiff, Shaun (2018) Philosophical and practical foundations of artistic inquiry. Creating paradigms, methods, and presentations based in art. Teoksessa Patricia Leavy (toim.) Handbook of arts-based research. New York: The Guilford Press, 22–36.

Mitchell, W.J.T. (1994) Picture theory: Essays on verbal and visual representation. Chicago: University of Chicago Press.

Mitchell, W.J.T. (2005) What do pictures want? The lives and loves of images. Chicago: The University of Chicago Press.

Muhr, Maximillian M. (2020) Beyond words – The potential of arts-based research on human-nature connectedness. Ecosystems and People 16:1, 249–257.

Neville, Maurice (2015) The embodied turn in research on language and social interaction. Research on Language and Interaction 48:12, 121–151.

Nunn, Caitlin (2020) The participatory arts-based research project as an exceptional sphere of belonging. Qualitative Research 22:2, 251–268.

Ottino, Julio M. (2003) Is a picture worth 1,000 words? Nature 421, 474–476.

Parker-Starbuck, Jennifer & Mock, Roberta (2011) Researching the body in/as performance. Teoksessa Baz Kershaw & Helen Nicholson (toim.) Research methods in theatre and performance. Edinburgh: Edinburgh University Press, 210–235.

Pink, Sarah (2013) Doing visual ethnography: Images, media, and representation in research. Lontoo: Sage.

Pyyry, Noora (2015) Hanging out with young people, urban spaces and ideas: Openings to dwelling, participation and thinking. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Pöyhönen, Sari & Paulasto, Heli (2020) Kieli ja taide: Lähtökohtia, menetelmiä ja tulevaisuuden suuntia. Teoksessa Heli Paulasto & Sari Pöyhönen (toim.) Kieli ja taide – soveltavan kielentutkimuksen ja taiteen risteämiä. Language and the arts – creative inquiry in applied linguistics. AFinLA-e. Soveltavan kielitieteen tutkimuksia n:o 74, i–xx.

Rauhala, Lauri (2005) Ihminen kulttuurissa – kulttuuri ihmisessä. Helsinki: Yliopistopaino.

Rorty, Richard (1967) The linguistic turn: Recent essays in philosophical method. Chicago: University of Chicago Press.

Rose, Gillian (2016) Visual methodologies. An introduction to researching with visual materials. Los Angeles: Sage.

Salvatore, Joe (2018) Ethnodrama and ethnotheatre. Teoksessa Patricia Leavy (toim.) Handbook of arts-based research. New York: The Guilford Press, 267–287.

Samaras, Anastasia P. (2010) Explorations in using arts-based self-study methods. International Journal of Qualitative Studies in Education 23:6, 719–736.

Sheets-Johnstone, Maxine (2000) The corporeal turn: An interdisciplinary reader. Exeter: Imprint Academia.

Sivenius, Ari & Friman, Iina (2017) Taidelähtöinen projekti tutkimuksellisena lähestymistapana – nuorten elämä kuvin ja sanoin. Nuorisotutkimus 35:1-2, 26–38.

Sturken, Marita & Cartwright, Lisa (2017) Practices of looking: An introduction to visual culture. New York: Oxford University Press.

Thieme, Susan (2012) ”Action”: Publishing research results in film. Forum: Qualitative Sozialforschung/Forum: Qualitative Social Research 13:1, 1–21.

van der Vaart, Gwenda; van Hoven, Bettina & Huigen, Paulus P.P. (2018) Creative and arts-based research methods in academic research. Lessons from a participatory research project in the Netherlands. Forum: Qualitative Sozialforschung/Forum: Qualitative Social Research 19:2, 1–30.

van Leeuwen, Theo (2012) The critical analysis of musical discourse. Critical Discourse Studies 9:4, 319–328.

Vannini, Philipp & Abbott, Sarah (2018) Going public: The reach and impact of ethnographic research. Teoksessa Patricia Leavy (toim.) Handbook of arts-based research. New York: The Guilford Press, 689–704.

Vannini, Philipp & Mosher, Heather (2013) Public ethnography: An introduction to the special issue. Qualitative Research 14:4, 391–401.

van Wolvelaer, Fine; van Steenberghe, Tijs; de Maeyer, Jessica & Vindevogel, Sofie (2022) Arts-based methods to co-create knowledge and reconstruct power relations with marginalized women in and through research. Teoksessa Ephrat Huss & Eltje Boss (toim.) Social work research using arts-based methods. Bristol: Bristol University Press, 33–44.

Varto, Juha (2017) Taiteellinen tutkimus. Mitä se on? Kuka sitä tekee? Miksi? Helsinki: Aalto yliopiston julkaisusarja.

Weber, Sandra (2008) Visual images in research. Teoksessa J. Gary Knowles & Ardra L. Cole (toim.) Handbook of the arts in qualitative research. Perspectives, methodologies, examples, and issues. Los Angeles: Sage, 41–53.

Viitteet

[1] Esimerkiksi tutkimushanke Ryhmienvälisiä suhteita ja paikallisia kohtaamisia – Maahanmuuttajataustaisten ja suomalaisten nuorten mielikuvia toisistaan, elämästään ja tulevaisuudestaan monikulttuurisessa Savossa (Koneen Säätiö, 2023-2026)

Tekijä

FT, YTT Jari Martikainen työskentelee sosiaalipsykologian apulaisprofessorina Itä-Suomen yliopistossa. Hän on suorittanut tohtorin tutkinnot sekä sosiaalipsykologiasta että taidehistoriasta. Martikaisen viimeaikainen tutkimus tarkastelee pakolaisuuteen, ryhmien välisiin suhteisiin, populistiseen kommunikaatioon ja johtajuuteen liittyviä teemoja visuaalisten, multimodaalisten ja taidelähtöisten menetelmien avulla. Parhaillaan Martikainen johtaa Koneen Säätiön rahoittamaa tutkimushanketta Ryhmien välisiä suhteita ja paikallisia kohtaamisia – Maahanmuuttajataustaisten ja suomalaisten nuorten mielikuvia toisistaan, elämästään ja tulevaisuudestaan monikulttuurisessa Savossa (2023-2026). ORCID: 0000-0001-8027-2417.